05 joulukuuta 2015

Vaikka ja mitä..

Otsikon mukaisesti nyt on tapahtunu vaikka ja mitä sitte viime kerrasta. Mistähän sitä oikee alottas. No kaikkii varmaa kiinnostaa se että perhe matchejä on tullu neljä viime postauksen jälkee ja ne on kaikki tässä joulukuun aikana. Yhen perheen kanssa oon tällä hetkellä matchissä, mutta katotaan miten käyy..

Koiralle löyty uus koti parin mutkan takaa, en niitä ala tähän nyt sepostamaan, mutta siis löyty kiva uus perhe Torniosta asti. Siel on tyttökaverikin seurana. Kruisailin siskon kanssa Jyväskylään asti vastaan uutta perhettä ja koiruus jatkoi matkaa sieltä Tornioon uuden perheen kanssa.

Töitten puolelta alkaa olla päivät aika täysiä asiakkaista, joulukuu on melkeinpä kiireellisin kuukausi vuodesta, on pikkujoulu kampauksia muutaman saannu vääntää. Töitä riittää, ei ainakaa oo tylsää. Tammikuuta odotellessa...

Näyttö suunnitelmat pitäs saada kirjoitettu tässä jossain lähi tulevaisuudessa ja samalla pitäis kämppä saada sellaseen kuntoon että voi uusia vuokralais ehdokkaita päästää kattomaan sitä. Ja siinä samassa pitäs saada tavarat kasaan muuttoa varten. Asunto pitää olla tyhjä ensimmäinen päivä. Elikkäs kiirettä pitää myös työajan ulkopuolella.

Kävin työkaverin innoittamana ostamassa salikortin tällä viikolla. Kaks kertaa oon jo kerenny käydä ja jaloissa tuntuuki siltä. Joulupukki vois tuoda mulle sellaset hanskat (vai mitkä ne nyt on) ettei tulis kovettumia käsiin.

Jaa jaa mitäs muuta... 

 Meillä kävi hunksit esiintymässä kauppakeskuksessa.

Pikkusiskon ja veljen synttärikakkuja käytiin maistelemassa.

Picnic herkutteluja

Uudet lenkkarit salille.


Ärsyttää ku oon nii huono ottamaa kuvia tilanteista ku vois hyvin ottaa. Täytyy yrittää parantaa, mut ei tota puhelinta jaksa tai pysty koko ajan pitää valmiudessa.


Kirjottelen sit taas joskus ku on jotain kirjotettavaa.

-Johanna-


25 syyskuuta 2015

Update tälle hetkelle

Terve taas.

Pieni tilanne päivitys tähän väliin.
-Toinen perhe match tuli ja meni
-Koiralle edelleen etsitään uutta kotia
-Opiskelu jatkuu (ainaki toistaseks)
-Olin kipeenä
-Toppatakkia joutunu käyttämään jo kerran (talvi tulee..)
-Töitä on tullu paljon tehtyy
-Koulutuksia tiedossa
-Parit pippalot tiedossa tässä kuussa (rahaa menoa ei voi estää..)
-Passi pitäs uusia
-Tehtäviä pitäs tehä vähän lisää (Au Pairiks lähtöön liittyvät tehtävät siis)
-Pitäs jossain vaiheessa alkaa käydä tota asuntoo läpi, mitä roskii, mitä varastoo ja mitä myyntiin tai lahjotukseen
-Sali korttiki pitäs hommata
-Ja ja ja... Vaikka mitä, kerkeisköhän sitä jossain välissä vähän hengähtääkki?

Täs olis rändömisti kuvia viime ajoilta, saatte muutaki kateltavaa ku vaan tekstiä. :)

Takahuoneessa oli vähän laatikoita, niit tuli lisää viel ton kuvan jälkee.

Voitin lahjakortin

Käytii kaverin kans kahvilla La fiestassa

Olin grillaamassa U19 SM-pelissä, finaali peli ja voitto tuli

Sain kukan, kerkes osa kukinnoista nuukahtaa ennenku tajusin ottaa kuvan.

Värjäsin tollasen tos yks päivä.


See you later, alligator
In a while, crocodile

-Johanna-

09 syyskuuta 2015

Happeningit viime viikoilta

Hellurei!

Nyt on päässy aikaa taas vähän venähtämää ja paljon on tapahtunu. Muistankohan ees kaikkee.

Viime postauksessa oli puhetta matching workshopista, no se on suoritettu ja ensimmäinen match tuliki jo seuraavana päivänä siitä. Perhe olis asunu Kingstonissa Pennsylveniassa noin 2,5h matkan päässä New Yorkista. Perhe oli matchissa torstaista sunnuntaihin. Nyt odotellaan sitten seuraavaa matchiä. Onneks täs on ihan hyvin aikaa viel. Mä olin kyl ihan yllättyny et nyt jo oli match tullu, mulle sanottii että perheet alottelee aikasintaa puol vuotta ennen saapumista uuden au pairin ettimisen. Ja mähän olen lähdössä kesällä vasta. Pitää tuo koulu käydä loppuun ensin.

Jaa miyäs sitte. Ainii koiruuden kanssa käytiin tutustumassa mahdolliseen uuteen kotiin samana päivänä kun tuo match tuli. Koira oli heidän mielestään heille liian energinen tapaus. Elikkäs uuden kodin metsästys jatkuu.

Sit meillä oli töissä sellainen ostostapahtuma, (niille jotka ei tiedä paikka missä olen töissä sijaitsee kauppakeskuksessa) mikä kesti torstaista sunnuntaihin tai meillä se loppy jo lauantaina koska olemme sunnuntaina kiinni. Ja perjantaina oli ostosten yö ja meillä oli pidennetty auki olo aika. Normaalisti suljetaan seiskalta, silloin oltiin ysiin asti auki. Ja asiakkaita oli kauppakeskuksen aulassa viihdyttämässä mentalisti Noora Karma. Olin muuten ihan älyttömän väsyny ku pääsin kotii, aamul olin lähteny vähän ennen kymmentä töihin. Ja lauantaina piti jaksaa kymmeneks mennä töihin.

Sunnuntaina sain onneks nukkuu vähän pidempään. Kolmen aikaa piti olla pallokentällä laittamassa grilli tulille, neljältä alko U19 butchers - troijans semifinaali (ja kysehän on siis amerikkalaisesta jalkapallosta jos joukkueiden nimet ei sitä paljastanut). Noin tunti ennen lähtöö alko sataa ihan älyttömän paljon onneks se loppu ennen ku peli alko, nurtsi oli kyl kuulemma liukas. Mut voitto tuli kotii silti.

Seuraava viikko meniki sit synttäreitä valmistellen, siivotessa, leipoessa ja kaupassaki piti käydä tekemässä vähän isompi reissu. Torstai illalla mä leivoin täytekakun ja sisko teki juustokakun. Perjantaina meikä lähti yheksäks kouluu tutkimuksen suorituksen suunnitelmaa tekemää sieltä pääsin joskus puol 12. Mummo ilmotti tulevansa kaupunkii ja että voitas käydä synttäri lahja ostoksilla, pyörittii me varmaa joku puol toist tuntii kaupoissa. Shoppailujen jälkee kotii syömää ja viimiset siivoomiset ennen vieraitten saapumista. Perjantainahan oli siis pelkät kakku kahvi tarjoilut, lauantaina oli sit boolia tarjolla ja baariin menoa. Sunnuntaina sai nukkua ja olla vaa. Onneks ei tarvii vähään aikaa juhlia omia synttäreitä ja seuraavan kerran juhlitaanki sit amerikan maalla.

Kirjottelen taas sit joskus ku tulee jotain sellasta mitä kirjottaa.
Loppuun laitan sit pläjäyksen kuvia.

-Johanna-